Sisällissodan voittajat takavarikoivat
myös vastustajan asiakirjat. Sotasaalisarkiston asiakirjat ovat tallessa, mutta vaikeasti käytettävissä, Kansallisarkiston kokoelmissa.
Huolimatta valtiovallan toimesta
1980-luvulla toteutetusta Punaisen Suomen historiahankkeesta, sen keskeisiin lähdeaineksiin kuulunut
arkistoaines, valkoisen voittajapuolen punaisilta takavarikoimat asiakirjat, on
edelleen vajavaisesti käyttökelpoista ja vaikeasti käytettävissä.
Näitä asiakirjoja käytettiin
pääasiassa vankileireille koottujen n. 80 000 punavangin syyllisyysasteen
arviointiin. Niistä koottiin tietoja henkilökortteihin, joista syyteaineisto
rakentui.
Itse arkistoja ei – ainakaan
systemaattisesti – järjestetty esim. eri vallankumouselinten toiminnan
selvittämiseksi, vaan jätettiin joko ns. vapaussodan arkistoon (joka muodosti
myöhemmän sota-arkiston perustan) tai liitettiin valtiorikosoikeuksien, lähinnä
valtiorikosylioikeuden syyttäjistön arkistoon. Nämä siirrettiin myöhemmin
poliittisen poliisin, etsivän keskuspoliisin arkistoon. Kun EK:n kompetenssi ei
riittänyt arkistojen järkevään järjestämiseen, aineisto palautui aikanaan
Valtionarkistoon, jonne Sota-arkistokin lopulta siirtyi (nyk.
Kansallisarkisto).
Osa tällä tavoin kokoon kasatuista
asiakirjoista ei ole aika- eikä oikein muussakaan systemaattisessa
järjestyksessä. Esim. Turun punaisen miliisilaitoksen kuulustelupöytäkirjat
ovat hajallaan eri kääreissä, joskus taka-, joskus etuperoisessa
aikajärjestyksessä, ja joku on niitä ihan järjestämättä osittain numeroinutkin
(lyijykynällä sentään). Ja niiden joukosta löytyi kohtalainen nippu myös
(valkoisen) Turun poliisilaitoksenkin kuulustelupöytäkirjoja keväältä 1918!
Onneksi Sinikka Uusitalo on
raivannut tietä Suomen historian laudaturtyöllään 1970 ”Turussa keväällä 1918”
ja siihen perustuvilla myöhemmillä julkaisuillaan (mm. Turun historiassa). Mielestäni sotasaalisarkistot olisi kuitenkin nyt, vuosisadan täyttyessä itse
tapahtumista, saatettava – vaikka digitoituina – tutkimuksen kannalta
mielekkääseen järjestykseen.
Oma ongelmansa on, että arkistoja
paitsi tuhottiin (ensin punaisten, sitten valkoisten toimesta), myös
evakuoitiin punapakolaisten myötä Venäjälle, missä 1920-luvulla toimi SKP:n ohjaamana
”Suomen vallankumouksen tutkijakunta”. Professori Kimmo Rentolalta saamani
tiedon mukaan sen paperit paketoitiin lopulta Moskovan keskusarkistoon, josta ne
saattavat putkahtaa aikanaan suomalaistenkin tutkijoiden saataville. Sitä
päivää odottaessa on tarpeen rakentaa Turunkin vallankumouksesta riittävän kattava kokonaiskuva.
Jaakko Mäkelä